Hellelohia ja hyljetaimen

Tämänvuotinen lohireissumme alkoi poikkeuksellisen lämpimissä olosuhteissa. Matkalla auton mittari näytti +26 astetta ja lämpötila nousi mitä lähemmäs määränpäätä saavuimme. Lohen suhteen toiveet olivat silti korkealla, olihan pari viime vuotta ollut täyttä juhlaa. Alkukaudesta kantautui muutama yli 20kg ylityskin korviin ja muitakin kookkaita kaloja oli saatu varsin mukavasti. Tutkijoiden mukaan tämä on se vuosi, milloin kuuden merivuoden isomukset olisivat mahdollisesti vapamiesten tavoiteltavissa, joten odotukset luonnolliset kasvoivat entisestään. Matkalla puitiin mennen vuoden tapahtumia ja voimakkaita tunteita herättäneitä muutoksia Tenojoen kalastukseen liittyen. Niihin asioihin emme lähde tässä blogissa kantaa sen enempää ottamaan, säännöt on lyöty lukkoon ja näillä mennään.

Tiistai iltana noin 11 aikaan auton nokka kaartoi väyläniemeen mökin pihaan. Rannassa ihmettelimme veden vähyyttä sekä lämpöä. Keskiviikko päivä meni välineitä viritellessä. Moottorit, vapatelineet, penkit, nostokoukut ja muut härpäkkeet kanneltiin veneisiin, ja tietysti säädettiin uudet vaaput ja uitettiin uusia perhoja. Illalla porukan ensikertalainen Markus saapui myös mökille, ja pääsi ihastelemaan tenojokilaakson luonnon kauneutta.

Vihdoin joelle !

Keskiviikkoaamu valkeni mahtavassa lohentappo säässä, eli tihkusadetta ja pilvinen taivas. Varsinkin keskellä hellejaksoa tällainen keli oikein haisi lohelle. Tästä huolimatta ensimmäinen lupa oli täysin tyhjä. Soudimme Sirma-Miljoonasuvanto väliä, tapahtumia ei näkynyt koko joella, eikä myöskään kalojen pintomisia tai hyppyjä.

Torstai iltana räikkä pärähti ensi kertaa, sirmankoskessa perhoa vietiin, mutta ei tarttunut kiinni. Seuraava lasku tuotti jälleen tärpin samassa perhossa. Kello läheni ilta kuutta, vielä ehtisimme yhden laskun. Jälleen sirmankosken niskalla alkoi vavankärki väpättämään, smolttihan se siellä. Päästän smoltin, ja samassa Jorma huikkaa että toisessa laitavavassa kärki nytkähti. Samalla hetkellä komea titti kimpoaa ilmaan kolmesti peräkkäin aivan veneen vierellä. Jorma tokaisi, että ota poika haavi niin saadaan kala! Samassa huomaan, että laitavavan siima osoittaa ylävirtaan, se hyppykalahan on meillä kiinni! Kelaan löysät pois ja kala alkaa elämöimään veneen vieressä. Koppaan sen yhden pienen spurtin jälkeen haaviin, ja peli on avattu tältä kesältä. Kello lähentelee seitsemää, joten ajelemme tyytyväisenä mökille lohisopan keittoon.

Mökillä vaihdamme kuulumisia, myös Jonilla oli tapahtumia illalla. Punamustassa putkessa oli yksi kala, joka irtosi veneen vieressä, ja samalla perholla reilu kolmekiloinen titti.

Perjantai aamuna heti ensimmäisellä laskulla on sähköä ilmassa. Alapuolella oleva tuttu venekunta tartuttaa kalan Sirmankoskesta, mutta kala harmittavasti irtoaa juuri ennen haavia. Myös meillä surahtaa räikkä vihaisesti koskessa ylimmän kuohukiven vieressä, mutta kala irtoaa heti. Punamustaa putkea kävi kuskaamassa.  Seuraavalla laskulla surahtaa jälleen koskessa, tällä kertaa alimman kuohukiven kohdilla. Nyt pysyy rantaan asti, ja pääsemme Jonin kanssa kaatosavuille. Titti on tämäkin, ja Kuusiniemen oliivissa taas. Ensi kertaa soudussa olevat Jarin sidokset tuntuvat pelaavan mahtavasti.

Loppuaika luvasta onkin taas hiljaista kun aurinko alkaa paahtamaan täydellä teholla ja lämpötila kipuaa jälkeen yli 25 asteeseen, kuten edellisenä päivänä.

Lauantaina on lohirieha. Väyläniemestä lähtee kisaan yksi venekunta, edellisen lohiriehan 3. sijalle 8kg kalalla yltäneet Joni ja Jorma aikovat lähteä parantamaan sijoitusta. Aamuyöllä on ollut tapahtumia joella, sirmasta on saatu 11,5kg kala perholla sekä tuttu kalamies on saanut Kiviniemestä kaksi komeaa lohta, perholla nämäkin. Suuntaan yksin veneellä Sirmaan, Joonaksen ja Markuksen jäädessä alemmas. Sirmassa on vain 2 venettä lisäksi, ja laskemme kaikki lyhyitä laskuja venerannasta koskeen. Yläosan soutaminen ei tunnu mielekkäältä, koska kaikki tapahtumat tulevat koskesta. Kolmannella laskulla Väliahon Markun sitomaan tenon tikkaan raapaisee kala, joka kiepsahtaa samantien veneen toiselle puolelle ja suuntaa ylävirtaan. Ehdin saada muut vavat pois ja kalavavan käteen kun kala mosahtaa pinnassa ja perho irtoaa. Kala vaikutti hieman tittiä kookkaammalla, taisi olla pienehkö jalka. Tuttu kaava tältä reissulta, lämmin ja matala vesi huonontaa ottia joten kalat vain tuntuvat imeskelvän perhoja kun tulee normaalia selvästi enemmän tärppejä ja karkuutuksia.

Loppuaika luvasta aamun jälkeen onkin taas hiljaista. Lohiriehassa on myös näköjään saanut soudella suurin osa kalastajista ilman häiriötekijöitä. Muutamia tittejä on noussut veneisiin, sekä Tuovilan Heikin voittokala, joka osoittautuu punnituksessa 15 kiloiseksi.

Viikon viimeinen lupa ennen rauhoitusta, eli sunnuntai. Itse jäin huilaamaan mökille kun ei ollut lupaa otettuna sunnuntaille saakka. Kaksi venettä lähti joelle mökkirannasta, Jorma ja Joni Sirmaan sekä Joonas ja Markus Välimaansuvantoon. Helle on nostanut pohjaa eli laskenut vettä entisestään. Vedenlämpö lähentelee jo 20 astetta, joten kalansaannissa alkaa olla haastetta ihan riittämiin. Toisaalta asentokaloilla vesi vähenee montuissa, ja tästäkös niiden pinna kiristyy, jos vain uutta nousukalaa saataisiin jokeen.  Lupa osoittautuu kuitenkin yhtä hiljaiseksi kuin aiemmat, Jorma sai yhden titin, ja Joonaksen veneessä tärppi kuparihopeassa JN-pellissä. Eriksenin padon kohdalla olevassa montussa vapa taipui komeasti, mutta ei pysynyt tämäkään. Mutta hyviä merkkejä oli ilmassa, sillä selkeästi näitä ”karkeamman kalan” tapahtumia alkoi tulla korviimme pitkin jokea. Asentokalat alkoivat jo hieman retuuttamaan vieheitä.

Ensimmäinen soutuviikko on takana. Tyhjiä aironvetoja oli tietysti  jokaisen kalastajan mielestä liikaa, mutta kalaa saatiin sentään syödä asti kahden lohisopan ja graavilohen muodossa, unohtamatta suolaharjuksia. Lähes kaikki kalatapahtumat tulivat sirmankoskesta, mikä ei ole yllätys kun koski tarjoaa hapekasta vettä sekä pyörteet ja isot kivet varjoa ja suojaa kirkkaassa ja matalassa vedessä. Lohilaskuriin päivittyy oletetut lukemat, eli nousu on tyrehtynyt laskevan ja lämpiävän veden myötä.

Rauhoituspäivän aikana mökille saapuu loput porukasta, ja Markus vastavuoroisesti lähtee ajamaan Kiiminkiin kotia kohti. Kertaamme hiljaisen soutuviikon tapahtumia samalla tutkaillen huolestuneena tulevan viikon sääennusteita. Koko viikolle on luvattu kovaa hellettä. Vesi on jo ennestään liian lämmintä, joten olosuhteet tulevat hankaloitumaan entisestään. Myös ilmanpaine pysyy korkeapaineen puolella todennäköisesti koko tulevan viikon.

Tiistai aamuna on kuitenkin mökkirannassa innokkaita lohimiehiä valmiina uuteen viikkoon! Osa porukasta suuntaa Vetsikkoon, osa jää soutamaan Sirmaa ja Maggasuvantoa. Vetsikossa on porukkaa ruuhkaksi asti, ja rannalla joutuu jonottamaan soutuvuoroa vanhaan malliin. Aamu on meidän osalta hiljainen, mutta kalgukosken lähtöpaikalle päästyämme kuulemme kalatapahtumista. Kosken alta on tullut 8,5kg kala ja titti heti aamulla. Sen jälkeen kuitenkin joki hiljenee, kuten tapana on ollut. Satunnaisia titti tapahtumia on pitkin jokea, myös meidän mökkiin tuli yksi titti, joten lohisoppaa olisi taas luvassa.

Helteillä tapahtumat keskittyivät pääosin aamun ensimmäisiin ja illan viimeisiin tunteihin, näin tälläkin kertaa.

Seuraava lupa oli entistäkin hiljaisempi, jos mahdollista. Veden lämpö oli sirman venerannassa 21 astetta iltapäivällä, joten päätimme suunnata tenon vuonolle meritaimen jahtiin kahdeksi päiväksi.

Vaihtelu virkistää, varsinkin tässä tapauksessa. Pysähdyimme noin 10km ennen vuonoa huoltoasemalla, ”tanan essolla” ostamassa luvat sekä muutaman tuulenkala uistimen.

Vuonolla olevat upeat maisemat ja kahlaaminen pitkälle vuonoon hiekkasärkkää myöten ovat jo itsessään elämys, puhumattakaan virkeästä taimenesta siiman päässä. Sää oli aivan rasvatyyni, mikä on harvinaista vuonolla.

Saavuimme ensimmäisenä päivänä pari tuntia myöhässä, sillä laskuvesi oli saavuttanut jo pohjan meidän saapuessa. Tästä huolimatta kerkesimme saaha muutaman taimenen, isoimpien ollessa noin 55cm.

Yksi hieman erikoisempi tapahtuma sattui taimenparven saapuessa särkän reunaan. Kesken väsytyksen hylje päätti viedä taimenen ns. parempiin suihin, ja haki taimenen valtavan möyrähdyksen saattelemana noin 10m ennen särkän reunaa. Kurkisti kerran kala suussa ja häipyi. Todistus aineistoksi jäi kalan pää, jossa roikkui tuulenkala uistin suupielessä.

Toinen huomattavasti tuulisempi kalastuspäivä vuonolla noudatti pitkälti edellisen päivän kaavaa. Porukka lisääntyi ja jakaannuimme samoihin paikkoihin kuin edellisenä päivänä. Joelin kanssa päätimme kävellä ”hyljesärkälle” lopun porukasta jääden leirialueelle. Kahluuhousut päälle, vesipullot kantoon ja eikun menoksi. Eiliselle särkälle oli matkaa noin 15 min kävellen, ja matka taittui mukavasti maisemia ihastellen ja fiilistellen.

Ensimmäiset heitot vastatuuleen ja vavat oli luokilla välittömästi. Uistin hädintuskin osui vedenpintaan kun kala otti kiinni. Tärpit olivat mahtavia ja tulivat supernopeaan uittoon, ja yleensä kala oli välittömästi ilmassa. Useasti kala pääsi irti ensimmäisessä hypyssä, ja uiton jatkuessa otti uusi kala kiinni saman heiton aikana. Taimenen kalastusta parhaimmillaan!

Upeaa tykitystä jatkui noin puolitoista tuntia, kunnes nousuvesi oli liian korkealla ja tämän paikan toimivuus loppui. Kalastus piti ajoittaa siten, että paikalla oli mielellään kaksi tuntia ennen laskuveden pohjaa. Särkän reunaa pääsee kahlaamalla muutaman sadan metrin päähän rannasta, mutta se ei ole välttämätöntä, sillä kaloja on särkän reunassa heti rannasta lähtien. Paras syönti oli yleensä heti kun vesi kääntyi nousuun. Kalatapahtumia oli puoleentoista tuntiin noin kolmisenkymmentä, tämä jos mikä toimi piristysruiskeena tyhjänsoutamisen jälkeen! Isoja kaloja emme saaneet tällä kertaa siimanpäähän, keskikoko oli 45-50cm tuntumassa. Tosin yksi 60-70cm kala seurasi aivan särkän reunaan mutta ei kelpuuttanut tarjoiluani. Tältä paikalta saadaan vuosittain 5-7kg taimenia, joten ei kannata leikkiä välineiden kanssa. Pakkasimme 5kpl ruokakaloja juuttisäkkiin, ja lähdimme taivaltamaan takaisin parkkipaikalle. Siellä olevassa syvänteessä kalat viihtyvät pitempään nousuvesen jatkuessa, joten ehtisimme siellä heittää vielä hyvän tovin. Parkkipaikan montussa oli ollut hiljaista, muutamia taimenia oli käynyt rannalla. Makkaranpaiston jälkeen käänsimme auton keulan kohti Nuorgamia, vielä olisi kaksi lupaa jäljellä lohensoutua!

Toiseksi viimeinen lupa.

Helle jatkui edelleen. Vedenlämpö huiteli siellä 20 asteen päällä, mutta tuoretta kalaa nousi kohtalaisesti jokeen. Tosin tittejä suurin osa, sillä karkeampi kala ei lähde kuivaan jokeen nousemaan. Aamulla läksimme porukalla soutamaan sirmankoskea. Toisella laskulla alkoi tapahtumaan, Arttu ja Tuomas sai titin räsäsen pellillä.

10 minuuttia tämän jälkeen Sirmankosken niskalla 9000 ambassadeur rääkäisi kunnolla, kun 5m siimassa ollut JN-pelti kelpasi. ”Nyt vaikuttaa hieman paremmalta” totesin, mutta pian kala tuli säyseästi veneen lähelle. Tittihän se siellä. Koppasimme kalan kyytiin ja ajoimme ylös uutta laskua suunnittelemaan. Kolmen tyhjän laskun jälkeen suuntasimme kuitenkin mökille saunan lämmitykseen ja uimaan.

Viimeisen luvan aamu vaikutti hyvälle. Ilmassa oli vielä sumun rippeitä, ja taivas oli pilvinen. Pääsimme laskemaan sirman noin puoli kahdeksan aikoihin. Tuttu kaava, eli vaapuilla yläosan montut ja niskalla vaihdoimme lennosta perhot. Vetelin airoista hieman rivakammin niskalla, kun Joonas vaihteli vieheitä. ”Pitäiskö kokeilla tätä villapaitaa vielä” Joonas kysäisee. ”Laita kiinni, voisihan tuo pelittää nyt pilvisellä” Joonas laskee Villen villapaita perhon keskivapaan 16 metriin ja asettaa vavan telineeseen, ja välittömästi räikkä alka surisemaan pitkään ja hartaasti. Heti otti! Kiskon airoilla vimmatusti ja Joonas kerää muita vieheitä ylös. Räikkä surisee edelleen, nyt ei olekaan ihan pieni kala. Kala pysähtyy aivan kosken niskalle, ei halua ilmeisesti lähteä koskeen. Joonas nostaa vavan telineestä ja tuumaa että tuntuu painavalle. Kesken varovaisen pumppaamisen epäusko valtaa molempien kasvot. Perho nytkähtää irti kalan suusta! Harmitus valtaa mielen, nyt oli selkeästi kunnon kala siimanpäässä, eikä pysynyt sekään. Laskemme kosken ilman tärppiä ja toisen tyhjän laskun jälkeen ilman kirkastuessa lähdemme syömään mökille.

Harri Näreahon sitoma Villen villapaita 6 kolmihaarassa kelpasi kalalle

 

Illaksi on luvattu ukkosta ja vesisadetta, joten se nostaa vielä pienen toivonkipinän josko kalat aktivoituisi. Iltapäivällä taivas menee pilveen, ja suuntaamme joelle. Ukkoskuuro pyyhkäisee joen yli, mutta kalat eivät siihen reagoi millään tavalla. Jorma tartuttaa titin sirmankoskesta, ja kala vetäisee kaikki kolme siimaa tukevaan nippuun. Kala tulee onnellisesti kyytiin, mutta soutaminen loppuu hetkeksi siihen, kun kalalla näyttää olevan suussa kaikki kolme viehettä yhtäaikaa.

Ukkosen jälkeen ehdimme soutaa Sirmankosken vielä kertaalleen, mutta ilman tulosta. Jormalla oli Patosalmen Esan sitomassa musta violetissa perho kalatapahtuma, joka päättyi kalan eduksi tälläkin kertaa. Mökkirannassa veneen putsauksen jälkeen on aika kantaa välineet mökkiin odottamaan seuraavaa reissua.

Kaiken kaikkiaan tämä reissu palautti mieleen sanonnan ”lohta ei oteta, se annetaan”, sekä entistä kovemman kunnioituksen tätä tavoitelluinta jalokalaa kohtaan. Joukkoon mahtuu vuosien saatossa kirjavia kesiä lohen saannin suhteen, mutta tämä kesä on lähihistorian ylivoimaisesti heikoin. Onneksi joella on mukava viettää aikaa vaikkei mitään saisikaan, ja pitkän tyhjänsoudun jälkeen tittikin tuntuu mahtavalle saada. Vieheiden koeuitto ja viritys odotuspaikoilla, nokipannu kahvit nuotiolla soudun välissä ja ihmiset tarinoineen luovat poikkeuksellisen ilmapiirin jokivarressa. Kala on loppuviimein vain bonus tenolla kalastamisen lisäksi. Kirkas ja puhdas vesi, lohen hypyt, airojen hiljainen mulahdus soutaessa, jokilaakson upea  luonto kaikkineen, hiljaisuus. Tätä ei halua jättää kokematta yhtenäkään vuonna.

Rodfishers Joonas&Joel