Rodfishers kaivoi vavat kaapista tauon jälkeen. Jokavuotinen Tenonreissu tarjosi jälleen makeaa mahantäydeltä, joten pieni tauko oli paikallaan jotta poltetta löytyisi jälleen. Ja mikä olisikaan parempi tapa saada polte päälle kuin reissu isojen salakkaimureiden perään !
Reissu suuntautui lähivesille Keski-Suomen Kellankoskelle, ja reissuun lähdettiin 5 hengen porukalla. Paikanpäälle saavuttaessa totesimme veden olevan hieman matalalla, mikä vähensi hieman potentiaalisia ison kalan paikkoja alakoskessa. Vesi oli kuitenkin sopivan viileää, ja mukava matalapaine leijui ilmassa, joten jännitys kihelmöi vatsan pohjaa jo pari tuntia ennen luvan alkua. Keli oli loistava, pilvinen taivas ja hento etelätuuli.
Päätimme aloittaa koko porukalla kosken parhaalta hotspotilta. Jokainen halusi mahdollisimman nopeasti käyttää avauskalan haavissa. Ensimmäisen 15 minuutin aikana käytimmekin useita virkeitä ja kauniita pikkutaimenia haavissa, mieltä lämmitti kovasti nämä kauniit rasvaevälliset kalat. Itse aloitin ihan pinnan tuntumasta perusvarmalla 11cm Rapalan muikulla. Pienet kalat nasahtelivat ahneesti tähän isoon vaappuun, mutta puolen tunnin päästä päätin vaihtaa peltiin ja kokeilla ruopata hieman syvemmältä, koska aurinko tuli täysin esiin pilviverhon lomasta.
Sitaisin 18g turkoosihopean pellin kiinni, pieni vippaus ylävirtaan ryöpyn alle, muutaman sekunnin vajotus ja PAM ! Heti ensimmäisellä heitolla kelpasi kun tarjoilu tuli nokan eteen ! Kala vaikuttaa mukavan kokoiselta, heti alkoi jurominen syvällä ja hidas poolin kiertäminen. Parin minuutin väsyttelyn jälkeen kala tulee näytille, ja suu leviää tyytyväisen hymyyn. Kaunis ja ehjäeväinen pilkkukylki sukeltaa takaisin syvälle. Muutama terävä syöksy, ja kala muljahtaa haaviin. Nopean mittauksen ja kuvauksen jälkeen kala lähtee iloisesti takaisin. Kylläpä alkoi reissu hienosti !

Kaatosavuja vedellessä Pekka siirtyi parisataa metriä alemmas nk. lohipooliin. Aloin setvimään omia vehkeitä, kun Pekka huitoi siihen malliin että nyt on iso kiinni. Allu meni jo juoksujalkaa haavin kanssa, ja päätin itsekin mennä katsomaan väsytystä, olihan tässä jo yksi tavoitekala käytetty haavissa. Nyt ripeää puolijuoksua laiturille ihmettelemään, kala näytti olevan jo haavissa . Uskomattoman kauniin värityksen ja pilkutuksen sekä ehjän rasvaevä omistava taimen huilaa haavin pohjalla rantavedessä, tähän näkyyn tuskin ikinä voi kyllästyä !

Nyt täytyy sytyttää jo sikari hienolle reissun avaukselle. Päätimme Pekan kanssa siirtyä pihvin paistoon, muu porukka levittäytyi ympäri koskea.
Kokoonnuimme porukalla kodalle syömään. Tenon lohta folioon ja sisäfileet paistumaan ritilälle, kyllä oli hyvää ! Muita mainittavia kaloja ei enää näkynyt, pienempää taimenta tuli tasaisesti joka puolelta koskea. Kosken loppuliuku yllätti muutamien raitapaitojen kera.
Säätiedotus lupaili pientä sadetta illaksi, ja sitä odotellessa siirryimme Juhanan kanssa vastarannalle ja aloitimme kalastuksen niskan alta. Rantaan asti tuleva puusto hankaloittaa hieman kalastusta, mutta pieniä koivuja hyödyntäen sopiva paikka löytyi. Perkasimme puolituntia ylimpiä kuohuja, ja muutama nätti pikkutamu löytyi kuohuista, sekä yksi kova tälli aavistuksen karkeammalta kalalta.

Kalastimme koko vastarannan alakosken puoleenväliin saakka, mutta isot pysyi piilossa lukuunottamatta yhtä n.55cm kalan karkuutusta. Palasimme takaisin kodalle kuulumisten vaihtoon. Joonaksella oli yksi possu räyhäissyt keskeltä niskaimua syvänneahveneen, mutta kala irtosi parin minuutin pitelyn jälkeen täydestä vedosta. Kalaa ei nähty, mutta käytöksestä päätellen oli iso. Kala juroi koko väsytyksen ajan keskellä kovinta imua. Pienempi kala oli edelleen todella aktiivista, tapahtumat tuli isoihin vaappuihin, ennenkaikkea ahvenjäljitelmään sekä streamereihin.
Illan hämärtyessä kunnolla, päätimme kopaista ylhäältä hotspotin ennen alakoskelle siirtymistä. Montaa minuuttia ei kulunut, kun meikäläisen vapa vääntyi hevosenkengälle räikän parahduksen ja ison posahduksen saattelemana. Nyt on iso ja olihan huikea tärppi erittäin lyhyellä siimalla! Kala vetäisi heti alkuun luulot pois vapamieheltä kunnon spurtilla 11cm muikku countdown suupielessä. Kala veteli mukavia siivuja ympäri poolia, muutaman hypyn ja loppu muljahtelun jälkeen antautui haaviin. Nopean kuvauksen ja mittauksen jälkeen vapautimme kalan rantaveteen, ja kaikkien hämmästykseksi kala jäi paikoilleen 20cm veteen. Kuvasimme koko vapautuksen, ja kala siirtyi todella hitaasti syvempään veteen. Olipas ylvään näköinen lihava taimen!

Kalan vapautuksen jälkeen lähdimme alakosken valloitukseen. Isoja ei rannalle asti saatu enää, yksi mörkö kelpuutti Juhanan mustan tinselin roikotuksen, mutta irtosi harmittavasti. Kello lähenteli yhtä kun siirryimme tulille kahvin keittoon pimeyden hankaloittaessa kalastusta. Kahviveden roplattaessa Pekka tuli suu messingillä nuotiolle, lohipoolista oli tullut vielä yksi tasan 60cm eväleikattu kala. Kalasta ei kunnon kuvia saatu kun Pekka oli yksin rannassa. Mukava kala kuitenkin. Evästimme tukevan iltapalan ja Allu ja Pekka lähtivät ajelemaan kotia kohti.
Parin tunnin yöunien jälkeen jatkoimme kalastusta. Joel ampui alakoskeen ja Juhanan kans päätimme jatkaa ylimmän poolin kalastusta. Ei montaa heittoa ja Juhanalla oli vapa luokilla, nätti 45cm taimen kiinni ja sulavasti haavin kautta uimaan. Muutama minuutti myöhemmin oli minun vuoroni. Kaunis +50cm rasvaevällinen virkisti mukavasti kalastajaa aamutuimaan, nopeat kuvat ja takaisin kasvamaan. Alaskoskella ei joelilla ollut tapahtumia paria tärppiä lukuunottamatta. Viimeiseksi saaliiksi jäi juuri ennen lähtöä lohipoolista 51cm kaunis luonnonkala, johon oli mukava päättää vuoden viimeinen reissu taimenen kalastuksen osalta.
Pakkasimme kamppeet noin yhdeksän aikoihin, ja tuprautimme sikarit mukavan reissun kunniaksi.
Reissusta jäi käteen hyvä mieli kaikille vaikka todelliset possut pysytteli piilossa. Tapahtumia oli määrällisesti paljon ja 4kpl 60 sentin ylittäjiä kävi rannalla. Tähän on hyvä päättää taimenen kesäkalastuskausi ja päästää taimenet kutuhommiin.
Lisää kuvia löytyy:
https://www.instagram.com/rodfishers/
Loppuun vielä yksi kuva aiemmalta huopanan reissulta, reissu oli sen verran lyhyt että siitä ei omaa blogia kirjoitettu. Yksi mukava kala sieltä kuitenkin löytyi.